Vinha lähti 2 kuukautta 4 päivää sitten. Etsin kuvia K-PKK Vuoden Palveluskoirakansioon ja törmäsin tuohon alla olevaan. Kuva ei ole ihan tarkka, mutta asiaa tuntematonkin taitaisi nähdä siitä millä vimmalla koira on tuossa lähdössä etsimään: Jokainen lihas jännittyneenä. Tällä kertaa etsittävänä oli ihmisiä pk-hakuradalla.

En halua missään tapauksessa rinnastaa koiraa ihmiseen; puolisoon tai lapseen, mutta luulen että tiedän miltä niistä ihmisistä tuntuu, jotka ovat olleet hyvässä parisuhteessa, sellaisessa jossa tuntee toisen kuin omat taskunsa ja jossa puolisot yhdessä ovat kokonaisuus, ja sitten menettäneet puolisonsa. Klisee, mutta niinkuin pala minusta olisi otettu pois. Voin tehdä samoja juttuja Riemun ja ehkä joskus muidenkin koirien kanssa, kuin olen tehnyt Vinhan kanssa. Riemun kanssa on saatu tuloksia ja onnistumisia, tykkään tehdä asioita sen kanssa ja uskon että monta iloista hetkeä ja erityisesti paljon uutta opittavaa on vielä edessä. Mutta samanlaista se ei ole koskaan. En voi enkä haluakkaan laittaa koiria tai niiden kanssa koettuja asioita ja hetkiä järjestykseen. Tiedän vain, että sellaista yhteistyötä jota teimme Vinhan kanssa, ei tule enää koskaan.

Tälle voi vähän hymyilläkin: Meidän yhteistyötä maastossa/etsinnässä hyvin kuvaava kuva: Vinha vei ja minä vikisin :)

Ja joskus vähän maltettiin keskittyäkin :)