Sunnuntaina olimme toistamiseen Lohtajan purkutalolla treenaamassa. Talo on aika pieni, mutta siellä on monta kinkkistä piiloa, ja kokeneemmillekkin koirille saatiin nyt ihan uudet haasteet. Vinha aloitti, toivoin kolme maalihenkeä mutta en halunnut tietää paikkoja. Aloitin kiertämällä talon, tosin se ei sujunut ihan suunnitelman mukaan, lunta oli vielä aika paljon.

Vinha oli liinassa ja se lähti kyllä ensin nostamaa jälkeä, tätä pitää siis treenata. Jälkikäteen tajusin että olisi kannattanut kiertää talo vähän kauempaa latu-uraa pitkin. Vinha reagoi talon takana ikkunaan ja edessä leikkimökin suuntaan, mutta ei lähtenyt selvittämään asiaa sillä vieressä ollut avonainen oviaukko veti liikaa.

Sisällä reagointia vähän joka huoneessa. Ensin löytyi olohuoneesta oven takaa Marikki. Tuossa huoneessa lattia on notkollaan ja joustaa askelten alla (se on siis mätä) ja Vinha meni eilenkin aika jäykin jaloin. Rullaa tuodessa meni ensin hienosti Miikun sivulle (!!), mutta kun näyttö-käskyä ei tullut haki rullan uusiksi ja toi mulle. Mikähän sillä oikeen tossa kohtaa käy, se on vienyt rullan ennenkin juuri Miikulle.

Sitten selviteltiin toisen maalihengen paikkaa pitkään, ei ollut keittiössä eikä saunassa, välikäytävässä Vinha pyörähteli, katseli vintille vieviin avorappusiin joissa mh oli viimeksi, pyörähti keittiössä mutta ei osannut tarkentaa. Näytin sille sitten ensimmäisen kaapin ovea, V haisteli ja avattiin ovi, tyhjä. Näytin edelleen seinää ja ohjasin kohti seuraavaa komeronovea, pyörähdyksen jälkeen nenä meni oikeaan rakoon, avasin oven ja löydettiin Eija. Pikkuisen lyhyeltä matkaa ilmaisu

Lopuksi Vinha vähän karkasi omin luvin ovesta ja singahti suoraa leikkimökille josta löytyi kolmas "eilisi-illan juhlija" ihan hyvässä kunnossa Ilmaisut meni melko nappiin, muistaakseni ei tullut rullan ottamista hajusta nyt kertaakaan. Itse huomasin kuinka vaikea tilannetta on hahmottaa kunnolla silloin kun keskittyy katsomaan koiraa, vaikka paikka on ihan tuttu. Talossa olin melko varma siitä että kaikki on löydetty, mutta arvelin että ulkoa täytyy katsoa uusiksi koska Vinha nosti ensin jälkeä ja kiirehti sitten sisälle taloon. Se kuinka monta ihmistä oli paikalla oikeesti ei ihan hahmottunut vaikka sentään tunsin kaikki...

Riemu treenasi viimeisenä, vuoroa odotellessa harjoiteltiin parkkiksella luoksetuloa. Riemun ensimmäinen maalihenki oli notkuvalattiaisen huoneen keskellä olevassa kellarikuopassa, kansi auki. Neiti kierteli huoneessa ja siitä näki selvästi että sillä oli haju nenässä, mutta lattiassa ammottava aukko vähän pelotti. Ihan tervettä vähän varoakkin. Pienellä rohkaisulla Riemu meni kurkkaamaan kellariin ja sai sieltä palkan.

Seuraava maalihenki oli välikäytävässä samassa komerossa kuin Vinhalla. Ovi oli selvästi raollaan, mutta ilmeisesti haju ei tullut komeron ovelle koska Rii meni siitä monta kertaa ohi. Näki että se työsti hajua, pyörähti välikössä, kävi keittiössä ja uudelleen välikössä. Kädellä ohjaamalla sain sen haistelemaan komeron oven rakosta ja sitten se tunkikin itse tiensä komeroon 

Viimeinen maalihenki löytyi helposti vessasta. Aika vaikea treeni pikkuprinsessalla, mutta ei mielestäni kuitenkaan liian vaikea. Se työskenteli koko ajan, ei läähättänyt ja keskittyi hyvin. Pikkuisen se oli korvat töttöröllä, ihan noin nöyrällä asenteella sen ei tarvitsisi välttämättä olla. Se sai ruokapalkan kaikilta, viimeiseltä myös pallon, mutta innostui siitä vain puolittain. Pitää miettiä paineistaako pallon kanssa leikkiminen sitä, vai saisiko se leikkimisestä lisää itseluottamusta.

Iltapäivällä ajeltiin koko porukka Luikkuunjärvelle lumikenkäilemään. Voima pääsi pitkästä aikaa juoksemaan vapaana, ja näki että se nautti. Malttoi alkumatkasta leikkiä Riemun kanssa aika pitkään ennenkuin häipyi omille lenkeilleen. Kyllä se vaan on nopeampi spurttaamaan, mutta pitkässä juoksussa väsyy ennekuin Riemu. Keli oli hyvä, hanki kantoi koiria ja meitäkin, vain metsässä koirat upposi paikoittain. Järven pohjoisreunalla Voima pyöri hakkauksessa ja alkoi vähän epävarmana haukkua kaatuneen puun juurakkoa. Näki että se oli vähän ymmällään, perruutti selkäkarvat pystyssä, mutta sai lisää luottamusta kun lähdettiin menemään kohti ja Vinha liittyi hetkeksi avustuskuoroon. Riemukin kävi haistelemassa juurakon suuntaan, mutta pysyi hiljaa. Isäntä tarkasti tilanteen ja supihan siellä kolossa oli. Voiman ihan itse löytämä ensimmäinen saalis oli siis turkiseläin, syksyllä se tosin bongasi jo sorsan kaislikosta. Jälkikäteen totesin että hienosti poika käyttäytyi saaliilla, yritti toki retuuttaa sitä, mutta ei ominut eikä puolustanut sen paremmin isännältä kuin noutajiltakaan. Toivottavasti pysyy noin, ettei tarvita nahkahanskoja sitte myöhemmin...

Treenien ja lenkin jälkeen meillä olikin sitten tosi hiljaista porukkaa kotona, Voimakin haukahti vain pari kertaa koko iltana, ja vielä aamullakin sitä väsytti Tosi hyvä mieli siitä että poika pääsi vähän metsään, enemmän sen pitäisi mun mielestä päästä. Riemun kanssa treenasin iltaruualla vielä sivulletuloa; Sivulletulon ja maahanmenon erottelua. Vain kolme 12 toiston sessiota joissa kolme sivulletuloa ja joka neljännellä maahan. Kolmannessa sessiossa homma näytti vähän aukenevan eikä Riemu tullut enää maahan käskyllä sivulle vaan meni toisella käskyllä maahan. Paikkamakuutreenien tuloksena se on nyt myös alkanut pysyä maassa naksautuksen jälkeenkin