Toissa lauantaina, 7.12. oli pakkasta 8-9 astetta ja näytti jo kovin siltä että talvi on tullut ja maassa on pysyvä lumi. Piti päästä kuitenkin vielä jäljestämään, joten kun isäntä lähti Hiacella metsätöihin Luikkuunjärvelle, uskalsin lähteä Passatilla lumiselle metsätielle siihen lähelle ja tein jäljen helpolle mäntykankaalle. Metsässäkin oli lunta niin että jälki oli pääosin lumella ja selvästi näkyvissä. Pituutta sillä oli noin 700 m, useampi suorakulma (ehkä 7-8) ja 6 keppiä. Vanhensin jälkeä noin 2 h jona aikana tehtiin pitkä metsälenkki Riemun ja Voiman kanssa, alkumatkasta Vinhakin oli mukana sillä sain sen jätettyä sitten kätevästi Hiaceen lepäilemään kahden takin kanssa.

Jäljennosto tien vartta. Riemu eteni jälleen sen 20 metriä suoraan ja lähti sitten saikkaroimaan oikealle metsään. Lähetin uudelleen, eteni ehkä 10 metriä suoraan ja kaarsi metsään. Se ei siis osaa edetä suoraan janalla, vaan eteneminen täytyy tosiaankin opettaa. Pitää vain ensin miettiä miten, sillä en ole opettanut janaa vielä kenellekkään. Ilo ei sitä tarvinnut ja Vinhan kanssa eteneminen janalla tuli ihan itsestään ja ilmaiseksi... Tosin ei se mikään supersuora ole sekään ollut, mutta riittävä niin että kokeissa pisteitä meni lähinnä ohjaajan saikkaroinnin takia... Mutta jälki nousi ja sitä lähdettiin oikeaan suuntaan. Alkumatkasta Riemu jokusen kerran hidasti ja katsoi minua ikäänkuin varmistaakseen että tätäkö nyt piti tehdä. Kaikki kepit löytyi ja nousi tosi varmasti, kerran Riemu meinasi tosin jatkaa jäljestystä keppi suussa. Kulmissakaan ei suurta pyörimistä, kertaalleen taidettiin tehdä tarkistulenkki kulman ympäri. En kuitenkaan usko että Riemu olisi jäljestänyt silmillään lumessa, sillä sivutuulessa se jäljesti muutaman kerran parin metrin lenkin jäljen sivussa. Aika priima :D Vauhtia oli, mutta ei sellaista kaahailua ja ryntäilyä kuin edellisellä jäljellä joka tehtiin vielä sulan maan aikana.

Tästä innostuneena tein jälleen jäljen viime lauantaina eli 14.12. Nyt lunta oli vähän, mutta pääosin metsä oli jäinen ja lumeton, pakkasta jälleen 8-10 astetta. Maasto mäntykangasta, vähän taimikkoa ja (muinais)rantavalleja. Jäljellä pituutta n. 1 km, suoria kulmia monta ja keppejäkin 7. Jäljellä jälleen ikää n. 2 h ja ennen jäljestystä reilu 4 km metsälenkki Luikkuunjärveltä  Pesäkivien takaa Morruttajankallioille.

Jana oli tällä kertaa metsäkoneen jälkeä kahden rantavallin notkossa tieltä kohtisuorasti metsään. Ja eteneminen janalla jälleen mitä sattuu. (Mun täytynee ruveta konsultoimaan treenikavereita tuosta janan opettamisesta...) Ennen "oikeaa" jälkeä Riemu veti oikealle, sitten bongasi jonkin muun hajun ja pyörähti, lähetin kahdesti uudelleen jotta saisin sen osumaan jäljelle suoran etenemisen jälkeen. Se nosti takajäljen ja tarkisti sitä 5-10 metriä. En ollut varautunut tähän vaan takajälkeä olisi ollut tarjolla liki 50 metriä, joten sanoin oho ja pysäytin kevyesti liinalla jolloin Riemu ollenkaan vastaan vetämättä kääntyi ja lähti oikeaan suuntaa. Kääntyessään se pyörähti puun ympäri ja jouduin päästämään liinan, enkä viitsinyt sitten pysäyttää sitä heti alkuun vaan ekat 100 m juoksin sen perässä ja heti kun se vähän hidasti kutsuin ja sain liinan päästä kiinni. Ja heti perään löytyikin eka keppi. Kaikki kepit löytyi jälleen hienosti. Riemu ei nostanut nenäänsä ja lähtenyt kaahamaan kepeille kuten syksyllä, mutta jos se oli kepin kohdalla jäljen vieressä se kyllä paikallisti tarkasti ja sinnikkäästi. Ihanaa, sillä tosiaan on hyvä motivaatio keppeihin. Mutta tällä kertaa se lähti jatkamaan jäljestyst keppi suussa ainakin 4 kertaa. Seuraavalla jäljellä täytyy olla tosi tarkkana ja kehaista heti kun keppi on suussa jotta Riemu kääntyy tuomaan heti. Näen kyllä milloin se löytää ja poimii kepin suuhunsa, mutta varsinkin pimeässä tollasesta tavasta voi olla haittaa ja jos nyt jäljestys on kivempaa kuin palkan saaminen minulta kepistä, niin aika pian jälki voi sitten olla myös keppejä kivempi... Vauhtia oli tällä kertaa enemmän, ja osassa kulmista Riemu teki isohkon lenkin (vajaa liinanmitta, n. 5-8 m.) toisaalta osa kulmista meni tosi tarkasti. Puolivälin jälkeen tarkkuus vähän kärsi. Kertaalleen mentiin kulmasta yli ja hetken matkaa vauhdilla nenä maassa, sitten Riemu pysähtyi, katseli minua hämmästyneenä ja lähti etsimään jälkeä uudelleen ylös. Ei tarvinnut kyllä siinä ollenkaan apuja. Kun jälki kulki rantavallin päällä, Riemutin jäljesti liki 10 metriä sivussa notkon pohjalla. Tässä kohtaa olin jälleen kulmassa tehdyn puunkierron takia päästänyt liinan käsistäni, joten vauhti pääsi kiihtymään, mutta silti Riemu edelleen bongasi kepin :D Jos se vähän tuosta hidastaisi vauhtia voisi joskus tulevaisuudessa onnistua jäljestäminen niin, että en pidä kiinni liinasta, yläselkä kun ei oikein tykkää tuosta vauhdin jarruttamisesta. Mutta kokonaisuutena kyllä hyvä.