Viikonloppuna oli LUPin leiri Palokuntien harjotusalueella Palotaruksella. Upea paikka, monta pientä järveä ympärillä, ja jälleen, niitä maastonmuotoja joita niin kaipaan. Ajelin paikalle perjantaina, ja illalla oltiin jo ehditty tuudittautua sidukan ja rupattelun pariin kun tulikin hälytys. Meidät laitettiin maastoon kolmena koirakkona, hälykoirat Aatos ja Wendy sekä Vinha. Karttureiksi sain suunnistaja-Joonaksen ja Ellin. Meidän alue oli annetuista eteläisin, alueen pohjoisrajaa kulki leveä puro ja kosteikko. Aivan vieressä kulki Wendyn partio ja teinkin heti alkuun virheen etsintäsuunnitelmani kanssa. Päätin että lähdemme liikkeelle kosteikon reunaa ja kierrämme sitten alueen myötäpäivään. Muuten hyvä, mutta kun alue oli aika lailla koskematon (tämän huomasimme tietty myöhemmin) ja puron toisella puolella oli toisen koiran alue jossa koirakko kulki hiukan meidän edellä juuri sitä reunaa niin arvata saattaa missä mun koira liikkui... Se taisi parhaimmillaan pyyhkiä läpi koko Wendyn alueen ja ainakin kertalleen suihkaista ohi heistä, mutta ei sentään sortunut ilmaisemaan. Lisäbonuksena oli tietysti se puro jonka yli pääsi uimaan ja läiskyttelemään aina kun vaihtoi sinne kaverin alueelle... Kun päästiin jatkamaan alueen "takarajaa" ongelma poistui ja V liikkuikin sitten mukavasti meidän kanssa samaan suuntaan tarkistellen välillä jotain hajuja vähän kauempana. Olimme alueen kauimmassa kulmassa kun johdosta tuli soitto ja saimme lämpökameran pisteen jossa piti tehdä kohdepartiointi. Matkaa oli noin kilsa ja pääsimme kaikki viilentämään jalkojamme siinä em. purossa. Kohde oli pienen lammen toisella puolella, ja Vinhalla oli jo kaukana lammen rannasta selvä haju. Päästin sen irti noin 50m metriä annetusta pisteestä, mutta se ei ampaissutkaan liikkelle vaan lähti suht rauhallisesti menemään, kävi kauempana ja hiippaili sitten vähän epävarman näköisenä kohteelta vasemmalle. Hetken kuluttua meillekin paljastui että "kohde" oli 8 ihmistä ja 2 koiraa, siis koko muu perjantaina leirille tullut porukka + kaksi harjoituksessa ollutta koiraa varustettuina karkeilla ja juomalla  Vinha oli kuulemma käynyt moikkaamassa, mutta kuten muillekaan koirille sille ei tullut mieleen ilmaista moista lössiä... Kun me viimeisetkin etsijät olimme siis nyt paikalla, pääsimme harjoittelemaan vähän ryhmätyötaitoja mm. lentävän maton kääntämisen muodossa  Koirat odottelivat ja ihmettelivät meidän touhua vapaina ja rauhallisena kukin tahoillaan. Mitä nyt muutaman kerran niitä piti hätistellä pois osallistumasta ihmisten harjoituksiin.

Lauantaina aamupäivällä jakauduttiin ryhmiin ja tehtiin reagointiharjoitusta. Huomasin että näen jo aika kohtuullisesti Vinhasta milloin se saa hajun nenäänsä, tosin tällä kertaa tuuli vähän hämäsi ja haju tuli kauemmasta maalihengestä kuin luulin. Lounaan jälkeen meillä oli luento ja harjoituksia traumaattisen tilanteen kohtaamisesta. Päällimmäisenä poimin mieleeni latteuksien välttämisen em. tilanteen kohdanneen ihmisen kanssa keskustellessa. Sama on jäänyt mieleen jo joskus Saappaan kursseilta, mutta hautautunut vähän unohduksiin tässä välillä.

Lauantaina iltapäivällä treenattiin taas, nyt muut harjoitteli esine-etsintää ja teki pienet etsintäharjoitukset. Vinhalle Joonas tallasi jäljen joka jätettiin muhimaan HEKO-harjoituksen jälkeiseen aikaan ja ehtikin vanhentua mukavat 4 tuntia. Jäljen nosto oli tien reunaa, Vinha nappasi ensin jokun muun jäljen tai muun hajun, jäljesti ehkä 30 metriä ja sitten tajusin ettei se ole jäljellä. Palattiin takaisin ja nostettiin oikea jälki. Joonas kartturoi perässä mutta olimme sopineet ettei hän sano mitään ellen kysy. Jälki oli noin 1,5 km pitkä, keli helteinen ja maasto kuiva + täynnä männyn siitepölyä. Aika raskas keli siis, mutta hyvin tuo jäljesti. Jälki kulki pääosin noin 50-100 m järvestä ja rinteessä vesi oli selvästi vetänyt hajua puoleensa. Vaikein pätkä meni hiekkatien reunaa, siinä Vinha haki useampaan kertaan jälkeä tien toiselta puolelta ei selvästi oikein tiennyt missä jälki menee ja jopa pysähtyi kysymään apua minulta. Jälki kääntyi takaisin metsään pian puron ylityksen jälkeen ja ennen jälkeä oli tien vieressä "koiran mentävä" lätäkkö. Vinha meni siihen kokonaan, varnasti osin viilentymään, mutta myös maisteli ja maiskutteli vettä kuten on tehnyt ennenkin kun vesi on kuljettanut hajua jostain kauempaa. Vedessä käytyään se bongasi jäljen nopeasti tien vierestä. Keppien ilmaisut oli sitä normaalia, pysähtyi mutta ei mennyt maahan kuin parilla kepillä. Sinnikäs tuo vaan on pysymään jäljellä vaikkei sitä aina uskoisikaan kun katsoo miten se jäljestää.

Sunnuntaina aamupäivällä treenattiin uudella porukalla virtaavan veden rannassa olevaa maalihenkeä. Meidän ryhmällä oli perjantainen leveä puro joka virtasi suht nopeasti ja kulki pienessä notkelmassa jossa tuuli selvästi toi hajua maalihengestä ja vedestä aika leveälle. Vinha lähti liikkeelle normi Vinha-vauhdilla, käväisi veden lähellä ja etsi sitten tien maalihengelle. Maalihenki oli puron toisella puolella ja olin ajatellut että V joutuu uimaan yli, mutta siitähän se roiskautti yhdellä hypyllä puron kautta ja vielä toi rullan huteraa siltaa mun luo kun oli juuri päässyt sanomasta ettei Vinha varmasti menisi tuota siltaa pitkin...  Onneksi maalihengellä oli palkka mukana sillä minua tuo silta ei kannattanut mitenkään.

Sunnuntaina iltapäivällä koottiin vielä innokkaimmista ryhmä ja lähdettiin katsomaan mielenkiintoisia vesimonttuja. Vinhalle otin ekaksi nyt tupakoivan maalihengen joka sai ohjeeksi pössytellä oikein kunnolla koiran naamalle sen hakiessa rullaa ja tullessa näytölle. Vaikka V normaalisti minusta kaihtaa tupakan savua ei se nyt haitannut mitenkään. Rullailmaisussa on etunsa kun ei koiran tarvitse jäädä epämiellyttävän ihmisen luokse. Toinen maalihenki oli kuopassa vetisen suon vieressä. Tuuli toi hajun suolle päin ja Vinha juoksi ensin ohi, teki jonkun lenkin ja sai sitten kiinni hajusta. Oli vähän tallonut maalihenkeä rullaa hakiessaan, kulkenut sylistä kun maalihenki istui pressun sisällä. Kolmas olikin sitten jännä. Pienen lätäkön päälle oli kaatunut puu ja maalihenki istui puun rungolla niin että maalta tai rannalta etäisyyttä oli joitakin metrejä, lähimmäksi pääsi jos mene veteen puun alle tai löysi jyrkässä rannassa puskien takana olevan pienen kielekkeen. Vinha oli tullut kuopan loivaan rantaan, uinut tai kahlannut puun alle, noussut sitä vasten ottamaan rullan ja sitten kiivennyt ylös kielekkeelle   Harmi että rulla ei tullut ihan perille asti enkä hyväksynyt sitä ekalla kerralla. Toisella kerralla Vinha haki rullan kielekkeeltä ja sinne vei näytöllekin.

Olipa antoisa reissu ja tosi mukava tavata tuttuja ja tutustua paremmin uusiin LUPilaisiin. Lupaavia nuoria koiria siellä on tulossa