Söpö, rauhallinen ja kiltti pieni pentuni alkaa olla jo tosiaankin muuta kuin kiltti ja pieni (söpöhän se on aina ). En ole punninnut tällä viikolla mutta melkoinen lotko Huima jo on kun syliin nostaa, eikä tuota pitkiä matkoja enää kantele. Lisäksi Huiman itsenäinen ja hyvin rohkea luonne alkavat todella näkyä. Se viihtyy meidän puolen hehtaarin metsässä entistä pidempään, eikä suinkaan tule oven taakse odottelemaan pissalla käytyään jos laitan sen yksin pihalle. Eilen metsälenkillä Huima säikäytti minut oikein kunnolla. Menin Mansikkamäentielle kivilouhoksen taakse jossa en ole vielä Huiman aikana koskaan käynyt. Lähdettiin kävelemään aika ryteikköiseen metsään ja koirat pyöri ensin siinä suht näkyvillä kunnes äkkiä kumpaakaan ei näkynyt missään. Vinha paljastui heti edessä olevasta ojasta lotrausäänien perusteella, mutta kun kutsuin tuli vain Vinha eikä Huimaa näkynyt missään. Kävelin pienellä alueella ja huutelin Huimaa noin 10-15 minuuttia mutta edelleenkään ei mitään, jossain vaiheessa kuitenkin kuului koirien haukkumista ja mietin olisiko Huima voinut mennä takaisin autolle asti ja törmätä siellä tien päässä olleen toisen auton omistajiin. Pysyin kuitenkin vielä paikallani hetken ja lähdin sitten kulkemaan omia jälkiäni takaisin autolle. Huutelin edelleen matkalla Huimaa nimeltä ja kun olin noin 200 metrin päässä autolta sieltä kuului huuto "koirasi on täällä". Mieletön helpotus, lähdin juoksemaan Vinhan kanssa autolle, ja tosiaan siellähän Huima oli. Pikkuisen väsyneenä, mutta ei suinkaan hätääntyneenä. Paikalla oli pariskunta jotka olivat  tulleet lenkiltä kahden koiransa kanssa kun Huima oli puikahtanut tervehtimään heitä. Ei ollut kuulemma ollut ollenkaan pelästyneen oloinen vaan oli reippaasti tullut heidän luokseen. Onneksi olivat niin järkeviä ihmisiä että jäivät odottelemaan, ja olivat jo auton rekkarin perusteella etsineet numeroakin. Arvatenkin kun tuollainen pentu tuskin on tullut kovin kaukaa... Huh, ehdin jo todella pelästyä, onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut.

Illalla kotona Huima keksi jotain tongittavaa metsästä ja meni heti pihalle päästessään sinne eikä tullut kun kutsuin. Päätin siksi ennen nukkumaan käymistä pissattaa Huiman hihnassa ettei tarvitsisi yöpaidassa enää hyppiä metsään hakemaan sitä. No, pikkumies oli, kuten aina iltaisin, aika reippaalla tuulella ja roikkui vuoroin hihnassa, vuoroin mun nilkoissa. Vauhti vaan kiihtyi ja lopulta Huima puri minua pohkeeseen niin että sattui ja kiljaisin ihan oikeasti. Reaktiostani riemastuneena Huima singahti täysillä kiinni nilkkaani (aika hyvä puruote pojalla...) ja minä nappasin sitä niskasta kiinni pelastaakseni akillesjänteeni... Tämähän ei suinkaan Huimalle sopinut vaan se aloitti vimmatun puremisen ja rimpuilun, ja koska sääntönä on että rimpuilemalla ei pääse sylistä maahan eikä irti otteestani en laskenut irti. Siinä sitten väännettiin, minä pidin mahdollisimman eleettömänä kiinni krokotiiliksi muuttuneesta koiranpennustani (helppoa...) ja Huima pisti koko tarmonsa peliin. Reippaan vääntämisen jälkeen se lopulta lopetti, minä päästin irti ja Huima lötkähti maahan makaamaan. Sitten rauhoituttiin ja siliteltiin siinä hetki ennen sisälle menoa.

Liekö väsymystä... mutta Huima rauhoittui eilen hiukan maanantaita nopeammin ja helpommin nukkumaan. Viikonloppuna reissussa Huiman aloittaman yöriekkumisen jälkeen päätin että sen on nyt opittava nukkumaan ja rauhoittumaan häkkiin. Huima nukkui kyllä pikkupentuna lainahäkissä, mutta koska mulla on itselläni nyt vain koiranpennun hampaita kestämättömiä kevythäkkejä en ole tullut pitäneeksi Huimalle (avoinna olevaa) häkkiä nukkumapaikkana sisällä kuten Ilolla ja Vinhalla on ollut. Tyhmä minä   Illalla nukkumaan käydessä laitan Huiman nyt siis puruluun kanssa häkkiin, häkki on makuuhuoneen nurkassa samassa paikassa kuin missä Huima nukkui aiemmin patjalla. Maanantaina Huima jatkoi häkissä vinkumista, raapimista ja repimistä tunnin verran jonka jälkeen nostin sen yöksi takkahuoneeseen. Siellä se on päivisin kun olen töissä, joten paikka on tuttu, mutta öisin Huima on tähän asti ollut meidän kanssa samassa huoneessa. Eilen Huima kuitenkin nukahti häkkiin ehkä vartin riekuttuaan ja heräsi vasta viideltä pissalle. Sen jälkeen se ei sitten rauhoittunut, joten kellon soittoon se oli (=riehui) jälleen takkahuoneessa. Ehkäpä tämä tästä... Tuo kevythäkki vaan on jo Vinhan jäljiltä ilmastointiteipillä paikattu, ja teipit on nyt revitty pois (pääosin mun toimesta etteivät päädy pikkumiehen vatsaan) joten jonkinlainen kestävämpi versio on loppuviikoksi saatava. Ja unikoulun lisäksi jatkossa luvassa Huimaanille rauhoittumisharjoituksia sekä paaaljon luoksetuloa metsässä. Onneksi siihen on hyvä pohja olemassa, kun tähän asti Huima on sentään aina tullut kutsuttaessa.

Mustat odottaa aamulla sievässä rivissä lupaa mennä kupeilleen: