Sorsastuksen aloitusta edeltävällä viikolla käytiin uittamassa koiria Luikkuunjärvellä kolme kertaa. Yhdellä tein lisäksi hakua vedestä niin että Samu vei 6 damia kun me katseltiin Riemun kanssa veneestä. Sitten lähetin sen veneestä hypyllä ekaan hakuun, ja loput kolme suoraan palautuksesta ottamatta koiraa veneeseen. Meni ihan kivasti, veneestä hyppääminen toki vaatii edelleen miettimistä. Damit oli aika lähellä, joten homma oli helppo.

Toisella reissulla tehtiin hakua maalla. Pitkä ja kapea alue rinnettä alas aina suopursukkoon asti, pituutta alueella lähemmäs sata metriä, Samu heitteli damit alueen reunalta niin että tallausta ei juuri tullut. Riemu eteni alueella hyvin ei lähtenyt kovin paljon levittämään sivulle, löysi dameja, mutta tuli kerran tyhjänä pois.

Sorsastuksen aloituspäivä oli hiljaisin missä minä olen koskaan ollut. Riemulle aamupäivällä yksi nouto ja yksi toisella järvellä ammutun haavakon ylösajo kaislikosta, uusi etsiminen ja ylösajo ja sitten haavakon perässä järven yli ja lopulta nouto. Tämä oli tosi hyvä, ja Riemu teki hommansa sinnikkäästi. Iltalennolla taisi tulla sitten yksi nouto, illan viimeisiä avoveteen tippuneita en viitsinyt enää laittaa hakemaan vaan ampujat noukkivat ne itse ylös. Seuraavina kahtena päivänä sorsastettiin kahdestaan, eli minä ja Riemu toimittiin ylösajajina, tosin niitä sorsia ei kyllä ollut, tai ei ainakaan saatu niitä ylös. Riemu eteni melko nahkeasti kaislikkoon, ja torstaina lopulta se ei mennyt enää ollenkaan. Sen työskentelysäde on vain 30-40 metriä ja kun mulla ei ole kahluusaappaita (ei löytynyt yhdestäkään kaupasta!!!) ei me kyllä kovin tehokkaasti saatu kaislikoita käytyä. No, ehkä se siitä kun tulee ikää ja itseluottamusta.

Mökillä noutajat ui joka aamu suunnilleen 10+5 minuuttia. Loppuviikosta alettiin ihmetellä miksi Riemu ei oikeen lähde uimaan kun se normisti roiskauttaa laiturilta veteen heti kun lupa tulee. Arvelimme että se ei vaan halua lähteä "pois pentujen luota", sillä on nimittäin valeraskaus ja koko mökkiviikon se vietti kaiken toimettoman ajan tiivisti sisällä kevythäkissä nukkuen. Perjantaina menin sitten Kirkkonummelle ja kävin Kauklahden kentällä vähän tottistelemassa. Riemu hyppäsi tosi tosi huonosti ja kolisteli metrin estettä niin että en edes yrittänyt hyppyyttää kapulan kanssa. Lauantaina olimme Reija Niemisen hakukoulutuksessa ja siellä Riemu irtosi poikkeuksellisen huonosti ja oli todella innoton joten aloin jo huolestua oikeasti.

Vinhalle oli kirohoitoaika maanantaina Kaustisilla ja otin Riemunkin mukaani. Jaana Tainiolla oli onneksi aikaa joten hän ehti hoitamaan myös Riemun ja löytyi syytä hyppyhaluttomuuteen. Riemulla oli lantio oikealta ihan jumissa. Lisäksi Tainio sanoi että Riemulla on erittäin kiertojäykät kyynärpäät, kuulemma noutajaksikin jäykät. Eron Vinhaan näin minäkin selvästi. Syytä hän ei osannut sanoa, mutta arveli enemmän rasitusta kuin rakennetta. Tosin Riemulle ei tule kauheasti sellasia hyppyjä joissa se tekisi myös tiukkoja käännöksiä kuten agilitykoirat.

Hoidon jälkeen maanantaina Riemu oli edelleen vaisu. Kävin vähän kentällä, mutta en tehnyt juuri muuta kuin paikkamakuun ja henkilöryhmän ja ohjekin oli että pari päivää hoidon jälkeen ei hyppyjä eikä metsästystä. Jotta malttaisin pitää Riemun levossa alkuviikon ja koska se vaikutti edelleen valeraskauden vaivaamalta päätin perua osallistumisen viikonlopun hakukokeeseen. No, tiistaina Pahojen kentällä Riemu olikin sitten taas reipas ja tehtiin myös esineruutua jossa se liikkui ihan normisti. Näistä toisaalla. Selvää on että jatkossa pikkulikan ranka täytyy tarkistuttaa pari kertaa vuodessa. Olisi pitänyt varmasti tarkistuttaa Vinhaltakin jos silloin olisi ollut edes parin sadan kilometrin päässä fyssari. Nyt on tuo Tainio ja lisäksi Kauhavalla on eläinfyssari :)