Huimula on harjoitellut vähän luopumista ja katsekontaktia ja silmiin tillittimisen se osaa hyvin Lähellä pysymistä silmällä pitäen olen tehnyt Huiman kanssa niin että ulkona kahdestaan liikkuessamme pyrin muuttamaan suuntaa hiukan aina kun se katsoo minua. Lisäksi palkitsen pienen pienillä nameilla lähellä pysymisestä. Etelänreissulla yövyttiin Tapiola Gardenissa ja siinä nurmikolla oli hyvä harjoitella sitä ettei kaikkien ihmisten luokse voi mennä. Häiriökohteita riitti, ja nurtsi oli niin iso että sain tarpeeksi etäisyyttä jalkakäytävään. Pikkumies oppii todella nopeasti ja lopulta olimme alle viiden metrin päässä jalkakäytävästä Huiman vaan tillittäessä silmiin ihmisten kulkiessa ohi. Liian vaikea oli vain se täti joka itse halusi tulla katsomaan Huimaa...

Samalla reissulla tutustuttiin tietysti sitten hotellin aulan kiiltävän vaaleaan lattiaan (no big deal, tuumasi Huima), hissiin, kokolattiamattoon (siihen on hyvä pissata) ja hurmattiin respan tädit. Ja sillä aikaa kun isäntäväki oli väitöksessä ja karonkassa Huima nukkui Vinhan kanssa kiltisti hotellissa.

Aloitin aiemmin myös kosketuskepin naksuttelun ja Huima oppi nopeasti homman jujun, mutta sille tuntuu olevan suuri ponnistus ottaa askelkin kepin suuntaan jollei se ole ihan ulottuvilla. Kovin sähäkältä pikkumies ei siis vaikuta, mutta vaikea sanoa miten paljon tulehdus ja antibiootti vaikuttavat. Toivottavasti saadaan tulehdus pois ja poika piristyy kun lääkekuuri lakkaa. Siihen saakka Huima saa keskittyä olemaan maailman kiltein ja lutuisin pentu.