Kevään etenemistä ja lumien sulamista odotellessa sain idean kovan pinnan jäljestä kotinurkilla ja sitä piti sitten testata sekä maanantaina että tiistaina.

Tein molempina päivinä ensin Riemulle jäljet pihaan, suulin ja naapurin hallin edustalle missä en ollut samana päivän itse kävellyt. Laitoin namit askeleen välein sillä soralla ei ole juuri tehty, ja suihkutin vettä reippaasti. Molempina päivinä molemmat jäljet n. 30-40 m pitkiä. Maanantaina Riemu aloitti mahdottomalla pyörimisellä. Se jäljesti pari metriä, pyörähti sitten, yritti palata takaisinpäin syömään nameja ja eteni taas. Estin sitä liinasta ja astumalla namien päälle jotta se ei päässyt paljon syömään ohittamiaan nameja. Eka jälki teki lopussa kulman ja päättyi nurmelle. Toinen jälki oli suora ja 1/3 siitä oli jäisellä nurmella. Toka jälki meni jo paremmin. 

Tiistaina homma näytti jo ekalla jäljellä paremmalta ja Riemu eteni pieniä kääntymisiä lukuunottamatta suoraan eteenpäin. Kiire sillä oli, molemmilla jäljillä jäi 1/3 nameista syömättä. Eka jälki oli nyt suora ja soralla, toinen teki kulman ja kaarsi nurmelle.

Vinhalle tallasin maanantaina jäljen aloittaen naapurin hallin edestä hangelta pellon puolelta, jatkoin parin kulman kera tielle, tein siihen kulman ja vaihdoin puolta, palasin pellolle ja menin sekä hangella että parissa pälvipaikassa. Hanki on niin kovaa ettei siihen jää kuin kevyt jalanjälki. Hangella jäljestys näytti olevan helppoa ja vauhti aika kova. Tielle osui sopivasti naapurin nuoriso lenkkeilemään niin että sain oman jälkeni kanssa saman ikäisen harhan kaupan päälle. Vinha joutui tiellä keskittymään ja tarkistamaan jäljen kulkua, mutta harhalle se ei ollut lähdössä ollenkaan. Jäiset pälvipaikat pellolla vaativat myös keskittymistä, mutta olivat ilmeisesti helpompia kuin pölyävä jäinen hiekkatie. Kaikki 6 esinettä nousivat varmasti. Jäljellä oli mittaa noin 500 m.

Tiistaina tein saman tyyppisen jäljen, mutta aloitin meidän metsänreunasta niin että jälki kulki ensin sulassa jäisessä metsässä. Pellolla kohdalle osui sekä multa- että nurmipälvi. Metsässä Vinha kaahotti ja ohitti ensimmäisen esineen. Pellolla lumella sille tuli yllättävä hukka jota se selvitteli hetken. Ällistyttävää miten koira voi erottaa sen "oikean" jäljen kun seassa oli jo mun muitakin mun jälkiä tehtyämme ympyrän, eikä jäljillä ollut ikäeroa edes 30 minuuttia! On se vaan pätevä värkki tuo koiran nenä Myöhemmin pellolla olin jo tietävinäni että Vinha jäljestää useita metrejä sivussa, kun muistin jäljen kulun väärin, mutta onneksi olen oppinut malttamaan ja nytkin osasin vain kulkea perässä kun koira meni ihan oikeaa reittiä. Tiellä olin kääntynyt tien sivuun heti tielle tullessani, mutta Vinha kaahasi tien yli toiseen laitaan ja joutui jonkin aikaa työskentelmeään jotta saatiin jälki uudelleen ylös. Hirmu opettavaista nähdä miten lähellä jälkeä voidaan näissä olosuhteissa olla hukassa. Metsässä tuo säde on tietysti suurempi, mutta hiekkatiellä riitti että Vinha meni 5 metriä yli kulmasta. 5 esineestä jäi nyt 2 Ja bonuksena minä onneton unohdin koiran palkat sisälle ja se sai vain käpistyneitä nameja taskusta... "Liika" harjoittelu saa siis sekä koiran että ohjaajan häseltämään... Jäljellä mittaa 750 m.