Lauantain treeniteemaksi muodostui kaupunki. Aloitettiin aamupäivällä hälytreeneillä. Tapaaminen Mesilän kioskilla, koirat Mira ja Vinha, aurinkoinen tuulinen keli, lämmintä +5 - +10. Vinhan "tehtävänannossa" oli kartalle merkittynä paikka josta löytyisi eksyneen kartta ja lisäksi vihjeenä että eksynyt on todennäköisesti lähtenyt "koettelemaan rajojaan". Esineen sijainti oli Mesilän hautausmaan ja Satamatien välissä melko lähellä Laajalahden tietä.Tehtiin a- ja b-suunnitelmat ja lähdettiin toteuttamaan ensin A:ta eli nostamaan jälkeä paikasta josta kartan piti löytyä (se b oli sitten tajamaetsintää alueina Mesilän hautausmaan ja Satamatien välinen alue sekä siitä eteenpäin Patamäen täyttömäki ja ympäristö). Lähdin nostamaan jälkeä Laajalahdentien suuntaisesti. Vinha bongasikin jäljen tosi pian, noin 5 metriä pyörätieltä, ja jäljesti em. kartalle. Tästä jälki jatkui ruohikkoista aluetta Satamatien suuntaisesti kohti alikulkua, matkalta löytyi vielä yksi sukka. Alikululle ja asfalttipyöräteiden risteykseen tultaessa Vinha lähti tarkistamaan pyöräteiden reunoja ja teki kaksi lenkkiä ympäri risteyksen, sitten se mietti hetken ja jatkoi jäljestystä alikulun läpi aivan seinän vieressä. Oli jotenkin tosi mahtava fiilis kun se etsimisen jälkeen todella pisti nenän aivan kiinni asfalttiin ja ratkaisi tilanteen ilman apuja täysin jäljestykseen ja asfaltin pinnasta löytyvään hajuun turvautuen. Se jäljesti koko alikulun nenä tiiviisti maassa ja jatkoi toisella puolella tarkasti kulman asfaltilta jälleen ruoholle, Satamatien vartta ja siitä metsään. Ruohikolta löytyi lippis. Metsäpätkällä jäljestys oli kauniisti sanottuna melko laajaa, mutta määrätietoista. Jälki jatkui aivan suoraan ylös Patamäen jyrkkää rinnettä ylös huipulle asti. Oli niin jyrkkää että jopa koira meni rauhallisesti ja me kaksijalkaiset saatiin vaihtaa melkein nelivedolle... Huipulta löytyi huivi ja sitten jatkettiin läpi vattupuskien melkein yhtä jyrkkää rinnettä alas. Rinteen jälkeen jälki tuli hiekkapyöräteiden risteykseen ja luulen että tässä jäljentekijä oli mennyt tietä vaikka Vinha meni metsän puolella. Edelleen jatkettiin aidatun vesialtaan portille ja portin vierestä aidan alta sisään aitaukseen. Täällä kuitenkin näki että jälki meni oikeasti aidan ulkopuolella, mutta Vinha tietysti hyödynsi uimamahdollisuuden ennenkuin palattiin takaisin jäljelle. Sitten tuli moka. Koira näytti vähän epäilevältä, se vilkuili välillä taakseen ja minä arvelin ettei se ole jäljellä. Palattiin risteykseen josta jälki nousi vielä uudelleen, mutta en jälleen luottanut koiraan vaan vedin sen pois jäljeltä. Sitten jatkettiin hetken matkaa pyörätietä kunnes Vinha sai ilmahajun jäljentekijästä, nosti nenän urheilukentän laidassa ja minäkin näin missä meidän kadonnut oli. Päästin koiran irti tekemään ilmaisun.

Kentän laidalta löytyi sitten sydänkohtauksen saanut rajojaan koettelemaan lähtenyt Anne ja paikalle osunut onneton sivullinen... Annesta ei löytynyt elonmerkkejä joten ryhdyttiin elvyttämään. Ja hysteerinen sivullinenkin selvisi aika pian järkeviä neuvoja ja kommentteja antavaksi hälyryhmäläiseksi Kun Anne oli elvytetty (tai sitten ei...) selvisi että olimme vähän oikaisseet, jälki olisi jatkunut siitä aitauksen kulmalta ihan niinkuin koira sitä jatkoi ja tälle lenkille oli jäänyt vielä kaksi esinettä. Palasin Vinhan kanssa jäljelle ja ajettiin se, löydettiin sukka ja pullo ja lopuksi uudelleen Katja + nyt myös muu porukka. "Oman" porukan löytyminen teki Vinhan sangen onnelliseksi ja Katjalle ilmestynyt pallo vielä onnellisemmaksi Olipa tosi hienoa nähdä miten se nyt selvittää jäljellä ongelmat todellakin laittamalla nenän maahan eikä missään vaiheessa ollut lähdössä millekkään harhajäljille, joita tuolla Patamäen ulkolureiteillä varmasti oli. 

Treeni jälkeen pikniköitiin sitten auringonpaisteessa Vinhulan HK3, PERA-B ja hälykelpoisuus kakun merkeissä

Treenien jälkeen ajoin Etran pihalle ja tein Riemulle 3 asfalttijälkeä. Ensimmäiset 2 oli noin 20 metrisiä, namit kengänmitan välein, myötätuuli. Ekalla jäljellä oli kaksi suoraa kulmaa, se oli siis vähän S:n muotoinen. Riemulla jälleen hirmu veto jäljelle, mutta se rauhoittui kuitenkin ja söi noin 95 prosenttisesti namit. Kulmissa meni reilun koiranmitan yli ja teki lenkin tulleen takaisin jäljelle noin koiran mitta kulman jälkeen. Ei siis kovin hyviä. Muuten meni tosi hyvin. Koskapa tilaa oli hyvin ja totesin että nameja pitäisi nyt jo todellakin harventaa tein vielä yhden jäljen. Nyt namit 2 kengän mitan välein, yksi kulma johon tihensin nameja, jäljen pituus 35 metriä.  Kun tultiin jäljen alkuun käskin Riemun istua ennenkuin päästin sen jäljelle. Vauhti oli suunnilleen sama kuin edellisillä jäljillä, mutta nyt Riemu teki molemmilla sivuilla yhden sivulenkin. Siis ajautui jäljestä sivulle ja ohi, kääntyi ympäri ja olisi ehkä palannut taaksepäin syömään lenkin kohdalle jääneet namit jossen olisi seisonut niiden päällä. Jäljestäessä lenkit tuntuivat isoilta, mutta oikeasti molempiin jäi noin 3 namia, lisäksi kulmaan jäi nameja, muuten Riemu söi edelleen kaikki. Kulmia täytyy nyt miettiä, kokeilen seuraavalla kerralla tylppää kulmaan suoran sijasta, mutta namit seuraavaksi edelleen tällä välimatkalla, ja nyt täytyy katsoa etten juutu tähän liian pitkäksi aikaa.

Jäljestyksen päälle kävin vielä Rimpulan kanssa puolen tunnin kaupunkilenkin. Mentiin mm. ihmisiä täynnä olevan liikekeskuksen läpi. Muutama vähän kiukkuinen tuijotus saatiin, mutta ei välitetty niistä. Tuonne ei ole koirakieltoa. Rimpu ei kaupungista hämmenny, tosin joissain kohdin pitää olla tarkkana ettei se intoonnut tervehtimään vastaantulijoita tai muita lähellä kulkevia.