Pikkuisen on blogi jäljessä ajasta, mutta koitetaan päivitellä tärkeimmät aloittamalla tietenkin helatorstain taippareista Hauholla. Mentiin Kirkkonummelle Marjutille jo tiistaina illalla, keskiviikko meni (työ)koulutuksessa, illalla reenattiin ilmasuja Kirsin ja Peten kanssa ja torstaina aamusta suunnattiin Marjutin kanssa ransportterilla kohti Hauhoa. Vin-Vin ja Eetu-pappa lähtivät Riemulle seuraksi.

Uitin Riemua iltapäiväryhmän aloitusta odotellessa ensin kokoontumispaikalla ja sitten vielä samaisessa järvessä jossa vesityökin oli. Järvessä oli kivinen ranta, meille ihan uutta, mutta Riemu meni reippaasti veteen, tokihan damikin oli lentänyt sille rannasta ja oli lähellä. Itse kokeessa oltiin suorittamassa muistaakseni tokana ihanteellisella paikalla siis. Jännitin yllättävän paljon, ja se ehkä teki Riemuttimesta vähän tahmean. Jo rannasta heitetylle lokille Riemu haki veteenmeno paikkaa ja palautus meni vähän vinoon. Veneestä heitetylle lokille Riemu ei sitten meinannut osata lähteä ollenkaan. Se meni kiikkumaan kauimmaksi veteen ulottuvalle kivelle ja henkäisi siinä syvään "ii-iiih", vaihtoi paikkaa rannassa pari kertaa ja mietti. Yllytin sitä vähän, osoitin kädellä lokkia ja lopulta Riemu roiskautti jonkun hypyn tapaisen veteen. Uimaan päästyään se ei sitten epäröinyt hetkeäkään, mutta palautus vinosta oli jälleen huono. Hämmentynyt jännitynyt ohjaaja ei osannut pikkulikkaa yhtään auttaa... Luulin jo tässä kohtaa että saadaan lähteä kotiin, mutta tuomari totesi ettei mitään hätää. Olivat koetoimitsijan kanssa tulkinneet ettei Riemu löytänyt hyvää hyppypaikkaa, ja olivat varmaan ihan oikeassa. Kivinen ranta on sille uutta ja minun pitäisi opettaa se menemään myös kävellen veteen, aina ei voi hypätä. Päästiin siis hakuruutuun ja sieltä tuli ihan mallikkaasti 5 vaakkua. Ruudun takaosaan olisi voinut edetä suoraviivaisemmin, ja ekat palautukset ei tulleet käteen. Tässäkin tosin tyrin itse, sillä pidin Riemulle kättä kämmen edellä vähän ojennettuna, eli niinkuin teen Vinhalle. Riemu ei tätä käteen tähtäämistä osaa, vaan se palauttaa normaalisti kaiken tuuppaamalla ne minulle suunnilleen päin reisiä. Kun ymmärsin olla ojentelematta käsiäni vaakutkin tuli perille. Päästiin siis jatkamaan jäljelle Jälkikin vähän jännitti, olihan Riemu nähnyt kanin viimeksi syksyllä, mutta olin silti aika luottavainen. Vuorollaan Rii-Rii lähti vauhdilla etenemään jälkeä, katosi metsään ja hetken päästä tuomari nosti käden merkiksi että voin kutsua. Ja sieltähän se "tuoksuva" pupu tuli käteen hienosti. Huh, ihan hyvin se meni, olin vaan itse melko tumpelona. Mutta niin kait sitä aina on nuoren koiran kanssa ekassa kokeessa. Taitava Riemu, olenpa ylpeä siitä Ja nyt pitäs sitten vaan löytää täältä se kivinen ranta...



Riemutin auringossa Kalliolassa kunniakirjan kanssa. Kirkkaassa auringossa kunniakirjasta ei vaan saa mitään selvää.



Vesireeniä Luikkuunjärvellä