Kirkkonummelta ajelin Turkuun opiskelukaverin väitökseen ja sitten lauantaina 15.8. menimme mökille. Huima harjoitteli mökillä kalliokiipeilyn ja laiturilta putoilun  lisäksi sivulletuloa. En saanut sitä tarjoamaan sivulle kääntymistä takajalkojen siirtämisharjoituksen jatkumona joten otin käyttöön kosketuskepin ja aloitin sivulletulon opettamisen samalla tavalla kuin olen tehnyt Ilon ja Vinhan kanssa. Eli ensin naksuttelen liikkuvan kepin seuraamisesta ja sitten alan ohjata pentua kepillä tekemään "ongenkoukun" sivulle. Käytän apuna myös omaa liikettäni ja otan pienen askeleen eteenpäin niin että koira varmasti tulee suoraan. Alkuun Huima hiukan hapuili ja jäi kauas tai istui vinoon, mutta aika nopeasti se alkoi tehdä suht tarkkoja ja suoria sivulletuloja. Noin 6:n kepin kanssa tehdyn 10 kerran toiston jälkeen jätin kepin pois mutta jatkoin vielä askeleen ottamista. Ihan hyvältä näyttää. Pikkuhiljaa Huima on tajunnut homman jujun. Se on jännä kun se tekee hurjan rauhallisesti ja vaikuttaa välillä suorastaan flegmaattiselta mutta ei kuitenkaan ole innoton tai tunnu kyllästyvän tai hämmentyvän jos välillä menee pieleen.

Vinhalle Samu tallasi Luodon metsikköön reilu 500 metrisen jäljen joka vanhentui vähän aiottua pidempään eli 5 h. Jälki kulki aikamoisessa ryteikössä ja pusikossa mutta se ei tuntunut neidin menoa haittaavan. Vinha jäljesti hyvin ja ilmaisi 4 ensimmäistä esinettä, mutta sitten pusikosta lähti joku, mahdollisesti pupu, ja homma meni vähän sekaisin. Seitsämästä esineestä matkalle jäi kaksi kun ei ollu jäljellä. Lopulta viimeinen 20 metriä meni taas hienosti ja viimeinen esine löytyi.

Seuraavana päivänä tehtiin jäljennostoharjoitus: Vehmasiin kolme 200-300 metriä pitkää jälkeä jotka lähtivät tieltä. Vinha ei tuntunut oikein tajuavan homman idistä vaan ylitti kaikki jäljet ainakin kerran ennenkuin nosti ne. Itse jäljestys meni kyllä sitten hyvin vaikka jäljet olivat  vain tunnin vanhoja. Toisen jäljen yli meni peuran jäljet ja Vinha kiinnostui niistä mutta palasi melko itsenäisesti takaisin jäljelle. Jälkikäteen sitten tajusin että Vinha oli itseasiassa jokaisen jäljen kohdalla pysähtynyt ja katsonut minua. Enkä minä tyhmä tajunnut sitä vahvistaa. Ja kuten neidin tempperamentin tuntien saattaa arvella ei tuo pysähtyminen ollut sitten enää tarjouksessa kun viime tiistaina 25.8. teimme samanlaisen jäljennostoharjoituksen...