Keskiviikkona jätin vesihäntää kipulevan Vinhan iltalenkiltä kotiin lepäämään ja lähdin nuorison ja damiliivin kanssa metsään. Tallasin ensin sitä samaa aluetta, jolle tein tokan hakuruudun, sitten heittelin sinne Riemun näkemättä 5 damia, vein Voiman kiinni puuhun ja lisäsin ruutuun Riemun kanssa yhdessä vielä kaksi damia. Ja sitten neiti hakemaan. En edelleenkään antanut käskyä, sanoin vain vapaa ja Riemu lähti kyllä melko päämäärätietoisen näköisenä liikkeelle. Se toi ensin kaksi yhdessä vietyä damia, ja sitten piti omalla liikkeellä auttaa, että Riemu lähti etenemään ruudussa. Vauhti ei ollut päätä huimaava ja kolmen damin hakemista tosiaan auttelin kulkemalla hissukseen edemmäksi alueella. En sanonut mitään enkä edes katsonut Riemua, hiippailin vain eteenpäin. Riemu käyttää nenää hienosti ja kun vauhti on rauhallinen damit löytyvät tarkasti. Nyt vain pitää saada se etenemään oma-alotteisesti ruudussa. Palautuksista suurin osa oli ok. Yhden kerran Riemu juoksi ohi ja kaksi kertaa se kantoi damia ensin liian päästä, korjasi matkalla ja toi sitten hyvin. Pikkuisen kiire sillä vielä on luovuttaa, mutta kaikki tuli kyllä käteen asti.

Voima on hauska. Se saattaa yrittää jyrsiä hihnan poikki jos joutuu olemaan pitkään paikallaan esim. laavulla, ja karkaa salamana pihasta, eikä se muutenkaan, esim. autossa ole todellakaan malttamisen perikuva, mutta tuo puussa odottelu siltä sujuu. Nytkin se haukahti vain kerran, pompatessaan jonkin oletetun hiiren perään. Muuten se istuskeli ja makaili rauhassa ja seurasi meidän tekemisiä. Samalla tavalla se on joskus odotellut ja katsellut puussa tottiskentän laidalla. Riemua ei voisi ajatellakkaan jättävänsä odottamaan kun Vinha tai Voima tekee jotain. Se kiskoisi itsensä kuristuksiin ja huutaisi kurkku suorana koko ajan...

Samaan aikaan kotona aitaprojekti eteni. Aidasta tulee 1,5 metriä korkea, pitäisi pysyä siis pikinokankin jatkossa pihalla.