Jos lauantai oli lenkkipäivä, niin sunnuntai oli sitten treenipäivä. Lauantaina tehtiin siis reilu 5 km lumikenkälenkki Kontioon. Voimakin pääsi lenkkeilemään vapaana ja aiheutti meille pikkuisen pidennystä lenkkiin. Se jäi kapeiden peltojen viereiseen metsänkappaleeseen eikä tullut perään kuten aikaisemmin. Koskapa Voi-Voilla oli tietysti tutkapanta kaulassa ja minulla pannan puhelin, pääsi isäntä seuraamaan meidän lenkkiä netin kautta minuutin välein päivittyvänä reittipiirroksena. Weird! Kun Voi sitten jäi joukoista saatiin puhelimitse neuvoa kävellä takaisin metsän lähistölle, huudella ja vähän odotella. ja sieltähän se punainen sitten hetken päästä saapui. Riemu jäi myös jo mennessä samaan metsänkappaleeseen ja viihtyi näkymättömissä 5-10 minuuttia. En jäänyt huutelemaan enkä odottelemaan, näin kaukaa kun Riemu lopulta tuli metsästä takaisin mun ja Vinhan kulkureitille, lähti väärään suuntaan ja katosi näkyvistä. Kun sitten huutelin vähän vinkiksi se tuli hetken päästä miljoonaa hieman hätääntyneen oloisena. Olisinko vihdoin onnistunut uskottelemaan sille että jos lähtee omille reissuille saattaa oikeasti jäädä joukoista.

Mutta ne sunnuntain nomet siis. Isäntä heitti Riemulle pihalla ensin ykköset kahteen eri paikkaan, sitten kakkosia molemmin päin. Riemu selvitti tehtävät noutojen osalta helposti, vaikeaa oli se paikalla pysyminen. Se karkasi kahdesti noutoon toisen heiton kohdalla, mutta molemmilla saatiin ennakkosuunnittelun perusteella blokattua siltä dami niin että isäntä meni vain seisomaan siihen damin eteen. Pikkumusta näytti hyvin hämmentyneeltä ja suorastaan petetyltä Voiko todella olla niin ettei pieni noutaja saakkaan itse päättää milloin on hyvä hetki lähteä noutoon... Muuten tykkään aivan valtavasti Riemun tyylistä, se nimittäin menee 100 lasissa suorinta reittiä, vaikka matkalla olisi lumihanki jonka voisi kiertää hyvinkin helposti. Ei kierrellyt, meni läpi täysiä. Vinhula the hienohelma kyllä katsoo mistä juoksee vaikka täysiä meneekin, ja se onkin johtanut rantojenkiertelyyn vesityöskentelyssä, ehkäpä sitä ongelmaa ei tämän rämäpään kanssa tule. Sitten heitettiin Vinhalle yksi kolmonen, pihalla ja lyhyillä etäisyyksillä se oli helppo nakki.

Lopuksi treenattiin malttia. Samu ohjasi "häiriökoira" Vinhaa ja minä Riemua, seisottiin vastakkain vajaan 10 metrin etäisyydellä ja heitettiin vuorotellen dameja. Jos heittäjän koira malttoi se sai hakea, jos ei, ja välillä muutenkin haettiin itse. Käytännössä noin 2x5 heitosta Riemu haki yhden. Vinhalle tämä oli tuttua ja helppoa, mutta Riemukin selvityi yllättävän hyvin. Varmistelin toki istumassa pysymistä ennen heittoja, mutta Riemulla ei niiden kohdalla tuntunut olevan vaikeuksia. Vaikeaa oli se että Vinha sai hakea ja Riemun piti vain katsoa. Vinhan hakiessa pidinkin Riemun ensin taippariotteessa. Ainoa varsinainen sössi tuli kun Vinha lähti palauttamaan yhtä damia minulle ja Riemu tietysti rynnisti vastaan ja otti damin Vinhan suusta. Muuten onnistuin ennakoimaan riittävästi.